ESport November 13, 2023
773Views 0Comments
Esports on täysin digitaalisuuteen perustuva elektroninen urheilu, ja sillä tarkoitetaan erilaisten videopelien pelaamista kilpailumielessä. Pelilaji on kasvattanut suosiotaan erityisesti nuorten keskuudessa, mutta sitä pelaavat myös iäkkäämmät tietokonepeleistä kiinnostuneet henkilöt. Vaikka pelaaminen tapahtuu virtuaalisesti, esports on siitä huolimatta eräänlainen urheilumuoto. Siksi sille tarkoitettuja pelihuoneita löytyy esimerkiksi urheilopistoilta.
Esporst on niin suosittua, että sillä on miljoonien ihmisen yleisö koko ajan ympäri maailmaa. Ja jotkut osaajat, ovat pystyneet luomaan itselleen suurenkin omaisuuden pelaamalla. Toki tämän tasoinen pelaaminen vaatii erityistä taitoa ja pitkäjänteistä opettelua ja harjoittelua.
Esportsissa mukana olevissa kilpailuissa pelivälineinä on tavallisesti tietokoneet tai konsolit. Lisäksi niihin liittyy korkealuokkaiset kuulokkeet ja esportsiin tarkoitettu pyörivä ja liukuva tuoli, koska pelaajat usein liikkuvat paljonkin, kun he pelaavat. Pelejä voi pelata yksin tai niihin voi muodostaa pelijoukkueita, jotka pelaavat niin sanotusti virtuaalisina joukkueina. Joukkueita on yhdessä pelissä kaksi tai enemmän. Jos pelaajat pelaavaat yksin, he pelaavat toisiaan vastaan.
Esports-pelejä on todella laaja kirjo monenlaisia. Suurimman suosion pelejä ovat aina kaikenlaiset strategiapelit, taistelupelit ja urheilupelit. Pelaajat voivat pelata niissä toisiaan vastaan yksilöinä ja ottaen osaa eri tyyppisiin tehtäviin, tai he voivat pelata myös tapahtumissa. Monet Esports-pelaajat ovat täysin uppoutuneita pelaamiseen ja he voivat pelata vuorokausia toisensa perään. Se tekee heistä myös todella taitavia ja nimekkäitä. Pelaajilla saattaa olla omia tiimejä, joilta he saavat erilaista sponsoritukea. Joten mitä parempi pelaaja on, sitä enemmän on mahdollista saada apua ja tukea ja sitä kautta päästä harjoittelemaan ja kisaamaan aina vaan enemmän ja useammin.
Esports on yllättäen yksi maailman suosituimmista urheilulajeita tänä päivänä. Kilpailuja järjestetään jatkuvasti ympäri vuoden eri puolilla maailmaa. Tämä urheilulaji ei ole lainkaan riippuvainen säästä, joten pelata voi koska vaan. Sen ympärivuotinen pelaamismahdollisuus saattaa selittää sen, että kärkipelaajista tulee niin hyviä. Jotkut pelaajat pelaavat eSportsia ammatikseen, joten tämä urheilulaji pitää ottaa vakavasti.
Videopelit ovat kehittyneet erityisesti viime vuosina ja pelaaminen on todella motivoivaa ja monipuolista. Pelit muuttuvat ja niiden mahdollisuudet kasvavat koko ajan lisää, joten ei ole ihme, että Esportin suosio säilyy. Striimauspalvelut ovat niin ikään kehittyneet laadukkaiksi viime vuosina, se on osaltaan vaikuttanut eSports pelaamiseen liittyvään innokkuuteen ja helppouteen. Lajin odotetaan kasvavan lisää koko ajan ja sen ympärillä pyörii ja tulee pyörimään monet miljoonat ihmiset, joten tämän lajin osalta kannattaa olla kuulolla.
Esports pelaaminen on omalla tavallaan haastavaa ja vaatii erityisesti nopeutta sekä fyysisesti, teknisesti, että strategisesti. Jotta kilpailullinen pelaaminen olisi mahdollista, peliin täytyy tutustua ja käyttää aikaa. Monet pelit vaativat samanaikaisesti erilaiten tekniikoiden hallitsemista, hyvää pelisilmää ja nopeutta.
Peleihin pitää olla valmis käyttämään paljon aikaa. Koska useammat pelaajat pelaavat vuorokausia toisensa jälkeen, voi missä tahansa pelissä tulla vastaan todella kova pelaaja. Tämä koskee erityisesti yksilöpelejä. Nuorilla onkin monesti vaikeuksia vuorokausirytminsä kanssa, jos pelaaminen on yksi heidän tärkeimmistä harrastuksistaan. Iäkkäämmillä pelaajilla on usein selkeämpi käsitys siitä, kuinka kauan kannattaa pelaamiseen omaa henkilökohtaista aikaa käyttää. Kuten minkä tahansa nettipelaamisen suhteen, siihen kulutettu aika kannattaa pitää järkevissä lukemissa, jotta nautinto säilyy.
Vaikka Esports pelaaminen voidaan kokea melko stressaavaksi ajoittain, jos jännitystaso nousee kovin korkeaksi, se on siitä huolimatta nimen omaan viihdettä. Samanlaista viihdettä voi saada, kun pelaa starburst kolikkopeli sivuston pelejä. Joten se mitä pelaa netissä ja virtuaalisesti, on hyvä pitää sillä tavalla kevyenä harrastuksena, että siitä saa jokaisella pelikerralla mahdollisimman paljon hyvää mieltä ja hyvää oloa.