Maria Hintikka Live -ohjelmassa Heikki synnytti kotisynnytyskätilön, vaimonsa ja tukihenkilöiden tuella. Vähän etukäteen jännitin, että millanen synnytys-jakso siihen ohjelmaan on suunniteltu, mutta Yle Areenasta illalla katsomani pätkä oli hyvä! Myöhemmin katsoin koko ohjelman uudelleen. Aihe, yllätys yllätys, on niin puhutteleva, että pakkohan siihen oli näin blogitekstilläkin tarttua.
Ohjelman vakio”vieras” Jenny Lehtinen sanoi ohjelmassa, että eihän kukaan maratonillekaan mene valmistautumatta ja synnytyksestä, että ”Matkalla on väliä”. Olen samaa mieltä! Vaikka synnytys onkin vain yksi osa naisen elämää, niin on se kuitenkin sen verran merkittävä kokemus, että ei ole yhdentekevää millainen se on. Ei riitä, että äiti ja vauva selviää hengissä tai terveinä. Tai no… riittää jossain kehitysmaassa tai sota-alueella, jossa oikeasti on usein kyse elämästä ja kuolemasta. Valta-osassa maailman maista ei kuitenkaan ole niin. Synnytys vaikuttaa naiseen monin eri tavoin ja huono/traumaattinen synnytys voi tulla hyvinkin kalliiksi loppupeleissä. :/
Heikin kommentit synnyttämiseen liittyen oli todella oivaltavia ja Heikistä huokui kivasti sellanen positiivinen ja luottavainen asenne. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä vaikka kolme erilaista miestä synnyttämässä tuolla samalla laitteella ja nähdä kuinka eri tavoin he synnyttäisi. Niinkuin naisetkin niin varmasti miehetkin synnyttää ja suhtautuu esim. kipuun omalla tavallaan.
SYNNYTYKSEEN VALMISTAUTUMINEN
Minusta oli hieno huomata kuinka selvästi tuli kaikesta ilmi se kuinka merkityksellistä synnytykseen valmistautuminen on! Minusta sen arvoa aliarvioidaan koko ajan! Neuvoloiden valmennus nykyisellä tyylillään ei riitä. On oltava itse aktiivinen raskausaikana! Ottaa selvää synnytyksen normaalista fysiologiasta ja lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista. Vaikka lähtökohtaisesti haluaisikin ottaa puudutteita, niin kyllä niitä lääkkeettömiä keinojakin tarvitsee.
Sen lisäksi raskausaikana on tutustuttava muutamiin tärkeisiin ”työkaluihin”, koska synnytyksessä niiden opetteleminen tai opettaminen on myöhäistä. Toki jotain pientä voi siinä synnyttäjälle ensimmäistä kertaa ohjata, mutta se ei auta niin hyvin kuin sillon kun sitä on jo raskausaikana itselleen työstänyt. Esim. hengitysjutut, lantionpohjan rentouttaminen ja synnytyslaulu. Väittäisin, että mielikuvien tuoma apu on hyvin vähäinen jos sitä ei ole jo raskauaikana ajatellut ja itselleen ”mieleen ajanut”.
Ohjelman loppupuolella Marja sanoi somessa naisten huutelevan, että ”kuka nainen saa tollasta huomiota kuin Heikki?”. Julkisella puolella äitiyshuollossa ja synnytysairaalassa ei varmaan kukaan! Eikä tässä suomalaisessa kulttuurissa ole naisten keskinäistä hoivaamis- tai muuta kulttuuria nimeksikään. Niin se vaan valitettavasti on, että jos ei palkkaa itselleen ammattidoulaa tai yksityistä kätilöä ja ole ihan huippua ystäväpiiriä jotka esim. järjestää Mother blessing-juhlat, niin ei tuollaista huomiota saa.
MHL-ohjelman tekemiseen liittyi myös raskauteen ja synnyttämiseen liittyvä kysely, johon vastasi yhteensä yli 2000 naista. Pieni kooste muutamista kysymyksista löytyy täältä. Tuon lisäksi pahoinvoinnista ja synnytyksistä oli omat artikkelit.
Kysymykseen ”mikä synnytyskulttuurissa ärsyttää?”, oli 37% vastannut LUOMUHIHHULOINTI, 29% luonnollisen tapahtuman medikalisointi ja 17% synnytyksen glorifointi. Toisten voimatarinat ärsytti 8% vastaajista. Voi itku sentään! Olisi mielenkiintoista tietää miksi luomuhihhulointi, synnytyksen glorifointi tai toisten voimatarinat ärsyttää!?!
LUOMUHIHHULOINTI
Luomuhihhulointi sana on kyllä aika plääh. Mitähän sillä edes oikeasti tarkoitetaan? Monet ajattelee, että sillä tarkoitetaan kaiken vastustamista. Itse taas näkisin, että sillä voisi tarkoittaa synnytyksen normaalin fysiologian tukemista muun muassa omalla aktiivisuudella (henkinen ja fyysinen) ja tarpeettomien toimenpiteiden ja lääkkeiden välttämisellä. Itse henk.koht. ihan suorin selin voin sanoa olevani synnytysten (ja monen muunkin asian) suhteen ”luomuhihhuloija”.
Olen luomuhihhulointisynnyttämisen puolesta puhuja monestakin syystä… suurin syy on se, että se on vauvan ja äidin parhaaksi. Niin karulta kuin se saattaa jonkun korvaan kuulostaakin, niin se vain on. Ja nyt… ettei tule mitään hässäkkää tuosta kommentista, niin avaan tuota vähän lisää. Normaalin fysiologian tukeminen ja turhan puuttumisen välttäminen on tutkitusti hyväksi niin matalan riskin kuin korkean riskin synnyttäjille ja heidän vauvoilleen. (Tästä voi lukea vaikka kirjasta Optimal care in childbirth, joka löytyy kirjalistalta.) Usein väitetään, että luomuhihhuloijat kieltäytyy kaikesta ja riskeeraa vauvansa ja itsensä. En ole samaa mieltä. Ns. luomuhihhuloijat 99%:sti (oma käsitys, ei mikään tutkittu prosentti) pyrkivät nimenomaan lisäämään vauvan ja omaa hyvinvointia omilla valinnoillaan.
Luomuhihhulointi ei ole yhtäkuin kärsimystä tai kaiken välttämistä ”no matter what”. Ei! Tottakai saa ja halutaan ottaa ja saada sellaista apua synnytyksessä kuin on tarpeen. Usein saatetaan vain olla eri mieltä siitä mikä on todella tarpeen. Tutkitun tiedon ja vuosien kokemustiedon yhdistäminen ja käytäntöjen muuttaminen on vaan todella hidasta. Usein siinä on vielä mukana (myös hoitohenkilökunnalla) omat asenteet ja käsitykset sekä suurimpana, pelot. Pitää myös muistaa, että turvallisuuden tunne on äärimmäisen tärkeä synnytyksen edistymisen/sujumisen kannalta. Turvallisuuden tunne taas tulee naisilla eri asioista. Tämä asia on tärkeä ymmärtää ja hyväksyä.
Luomuhihhulointi ei myöskään ole synnyttämistä kärsien! Tottakai synnytystuntemuksia helpotetaan. Keinot vaan on erit. Ja tottakai voi, saa ja pitääkin ottaa lääkkeellistä apua tarpeen vaatiessa. Kärsimystä voi kuitenkin olla ilman kipuakin, joten ei voi vetää mutkia suoriksi tässäkään asiassa. Luomuhihhulointi ei siis lähtökohtaisesti ole synnytystä hampaat irvessä silläkin uhalla ”luomusti”, että kokemus onkin traumaattinen.
Luomuhihhulointi ja synnytyksen glorifointi kulkee puheissa usein käsikädessä. Olen sitä mieltä, että ei synnytystapa (luomu/ei-luomu – alatie/sektio) ole siinä mielessä oleellinen juttu naiseuden tai äitiyden kannalta, että joku olisi toista huonompi. Tai jos tavoittelee luomuhihhulointi synnytyskokemusta ja lopputulos onkin toimenpidekeskeinen alatiesynnytys kaikilla lääkkeillä, niin mitä sitten! Tarkoitan sitä, että niillä kalusteilla ei ole mitään väliä jos kodissa on muuten ihana ja kotoisa olla. Toki jos kokemus on ollut huono tai siihen pettynyt niin tokihan sillä silloin on väliä. Se on ymmärrettävää ja täysin sallittua. Jos synnytys on erilaisesta tavoitteesta huolimatta ollut hyvä ja tyydyttävä kokemus, niin mitä sitä sitten arvostelemaan/moittimaan/lällättämään. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?!
Kokemuksella ja synnytyksen tapahtumilla on merkitystä, mutta ei synnytyksiä voi arvottaa keskenään.
SYNNYTYKSEN GLORIFOINTI
Ymmärrän hyvin, että synnytyksen glorifointi ärsyttää niitä jotka eivät ole sitä sillä tavalla kokeneet. Enkä usko, että esim. orgastisen tai voimaannuttavan synnytyksen kokeneet ärsyyntyisivät siitä, että synnytystä ”glorifoidaan” tai jaetaan voimatarinoita. Onhan se toisaalta niin, että ei synnyttämisessä ole mitään ihmeellistä. Se on luonnollinen juttu ja naiset osaavat sen kunhan saavat siihen tietoa ja tukea. Luin juuri jostain kirjasta (harmi kun en muista mistä), että nykypäivänä naiset tarvitsee tietoa, valmentautumista ym., koska synnytykset eivät ole luonnollinen osa elämää niin kuin joskus ennen vanhaan. Sitä tarvitaan myös siksi, että naisten kehollisuus ym. ei ole niin vahvaa kuin ennen.
Toisaalta taas onhan synnytys ihan mielettömän upea asia ja kokemus! Eihän sellaista toista samanlaista elämän muutoskohtaa, kehollista tapahtumaa ja hormonien myrskyä ole tässä ihmiselämässä. Synnytys on mahdollisuus niin moneen. Se ei ole vain kliininen, fysiologinen tapahtuma. Toki sen voi ja minun puolesta saakin ajatella niin, mutta harmillisen paljon potentiaalia menee hukkaan.
Pam Englandin kirjoittamassa Birthing form within -kirjassa Suzanne Talls sanoo, että ”Synnytys on kovaa työtä, se sattuu paljon, ja sinä pystyt siihen!” Niinhän se on. Toki se voi olla paljon muutakin… mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan pääsääntöisesti juuri noin. 😀 Tosin en voi olla sanomatta, että synnytystuntemusten kokemus voi olla kivuton, että ei niitä kuvailisi kivuksi vaikka intensiivisiä ovatkin. Suurin osa kuitenkin kokee, että synnytys sattuu paljon. Itselläni on kokemusta neljästä erilaisesta synnytyksestä, joista yksi oli ”passiivinen sänkysynnytys”, jossa ensisynnyttäjälle tyypilliseen tapaan jämähdin sänkyyn ja ilman doulan tai kätilön läsnä oloa ja tukea, päädyin ottamaan kaikki mahdolliset. Siinä synnytyksessä tuntemukset oli todellakin kipua isolla K:lla. Silti pystyin siihen ja kokemuskin oli kaikesta huolimatta ihan hyvä.
Toinen synnytys oli täysin erilainen (erilaista siinä oli myös vauvan tarjonta ja doulan läsnäolo) ja kokemusta tuntemuksista en sanoisi kivuksi. Eikä tuntemukset missään vaiheessa mennyt niin yli, että olisi ollut haastavaa tai olisin halunnut ne pois tai luovuttaa. Kolmas synnytys oli tuntemuksiltaan taas erilainen, erityisesti loppuvaiheessa kun olin ollut pitkään ammeessa enkä käynyt pissalla, joten täysinäinen rakko teki haastetta tuntemuksiinkin. Silti sanoisin, että muutamia haastavampia supistuksia lukuunottamatta synnytys ei sattunut TODELLA PALJON kun vasta siinä vaiheessa, kun kätilö siirsi ”lippaa” vauvan pään edestä pois. (Tässä kohtaa täytyy sanoa, että sitä ei tehty väkisin ja olisin saanut koska vain lopettaa. Kätilö oli todella huomaavainen ja kysyi usein, että mitä tehdään – jatketaanko vai ei.)
Neljäs synnytys oli alkuun tuntemusten suhteen aika helppo ja supistukset tuli hitaasti. Loppu olikin yhtä rytäkkää ja sattui paljon. Nautinto ja orgastinen olo oli kaukana, mutta ei silti sattunut niin paljon ettenkö pärjännyt. Se ei myöskään mennyt siihen pisteeseen, että olisin toivonut sektiota jos joku vaan olisi ehdottanut, niinkuin ekassa synnytyksessä.
Missään noista kolmesta lääkkeettömästä (ei puudutteita tai oksitosiinia) synnytyksestä en kokenut kärsimystä. Mikä minusta on siis oleellisempaa synnytyskokemuksessa kuin se, että mitä on käytetty tai on tapahtunut.
Marja Hintikka Live -ohjelmassa Heikki sanoi, että eniten pelotti ensimmäiset supistukset kun ei tiennyt millaisia ne sitten ovat. Naisilla on siinä mielessä eri tilanne, että yleensä kaikilla tulee harjoitussupistuksia raskausaikana ja niistä saa vähän vihiä siitä mitä tuleman pitää. Kuitenkin koen, että Heikin sanoissa oli perää. Myös siinä, kun hän sanoi, että ”Vaikka kipu oli lopussa todella kovaa, olin päässyt jo henkisesti sen yläpuolelle ja tiesin, etten voi epäonnistua.” Tuohon loppuun vaihtaisin enemmin, että ”…ja tiesin, että pystyn tähän”.
Epäonnistuminen on voimakas sana synnyttämiseen liittyen. Synnytyksessä ei voi epäonnistua. Tähän Heikin kommenttiin liittyen huomioitava tietysti se, että Heikille tämä oli myös haaste päihittää muut laitetta kokeilleet miehet, ja se, että oli tiedossa, että oikeasti on viimeisessä vaiheessa synnytystä. Naisethan ei tiedä missä vaiheessa tarkalleen ollaan tai kauanko vielä jatkuu. Synnytyksetkin edistyvät niin yksilöllisesti, ettei voi ennustaa täysin.
Epäonnistumiseen liittyen monet naiset saattavat kokea paineita synnyttää tietyllä tavalla suhteessa muihin naisiin tai vaikka suvun naisiin tai omiin ystäviin ja epäonnistumisen tunne saattaa olla valtava, jos ei niitä omia odotuksia täytä. Synnytys ei ole kilpailu. Jokainen synnytys on erilainen kaikin puolin ja kokemukseen vaikuttaa hurjan moni asia. Kyllä naiset tekee aina parhaansa mitä siinä tilanteessa pystyy. Jos esim. synnyttäessä ei pystykään rentoutumaan vaikka on sitä etukäteen harjoitellut, niin ei se ole epäonnistumista tai merkki ”huonosta synnyttäjästä”.
MUITA VASTAUKSIA MHL-KYSELYSSÄ
Vastaajista 65% oli sitä mieltä, että kotisynnytyksiä ei pitäisi ottaa osaksi julkista terveydenhoitoa. Ensimmäisenä tuosta nousee kaksi ajatusta:
- Voi kuinka paljon Suomessa onkaan vielä tekemistä sen eteen, että ymmärretään kotisynnytyksen olevan turvallinen vaihtoehto.
- Harmi, ettei ymmärretä sitä, että ei ole itseltä pois mahdollisuuden antaminen niille jotka sitä haluaa.
Minusta aika yllättävää, että jopa 15% vastaajista koki raskauspahoinvoinnin niin infernaaliseksi, että ei halua lisää lapsia. Tässä muutama vinkki pahoinvointiin:
- Ruokavalio: proteiinipitoista ruokaa (-> kanamunia, juustoa, kanaa, lihaa), B-vitamiineja! (-> papuja, manteleita, parsakaalia), pieniä määriä minttua ja inkivääriä, syö pieniä annoksia usein, vihermehut!– Frantsila: Minttumelodia yrittitee (lyhyt kuuri)
- Inkiväärin ja piparmintun eteerinen öljy höyryhengitykseen tai laimennettuna 1tippa/1rkl kasviöljyä ranteiden sisäuolelle
- Mohdoh oranssi Travel -vaha (puristele 5-10min/pv)
- Earth Mama Angel Baby – Happy mama spray
- Akupainanta /akupunktio
- Seaband ranneke
- Vyöhyketerapia
- Osteopatia
KYSELYN KOMMENTIT
Kyselyn kommenttiosiosta oli kerätty kommentteja ja tehty niistä artikkeli. Mielenkiintoista niissä oli se, että niistä voisi kerätä vinkit neuvolan valmennuksia pitäville terveydenhoitajille ja kätilöille. Tässä sieltä muutama:
”Ennen esikoisen syntymää, olisin halunnut tietää, että kätilöt eivät ehdi olla synnytyssalissa synnyttäjää ja puolisoa tukemassa. ”
”Missään ei kerrottu etukäteen jälkikivuista! Koin tulleeni huijatuksi!”
”Ekan synnytyksen kohdalla olisin halunnut tietää, että valmistautuminen kannattaa. On todella voimauttavaa, kun tietää mitä tapahtuu ja miksi ja miten minä voin aivan itse oloani lievittää.”
Kahden tunnin luento ei ole minusta millään tapaa riittävä synnytysvalmennus. Siinä päästään vain sohaisemaan pintaa sieltä täältä. Mikä sitten on oleellista välittää ”valmennuksessa” oleville siinä vähäisessä ajassa onkin hyvä kysymys. Itse näkisin, että tärkeintä olisi
- Kertoa lyhyesti normaalista synnytyksen fysiologiasta ja synnytyksen kulusta
- Pohtia yhdessä mikä kaikki vaikuttaa synnytyskokemukseen ja miten siihen voi itse vaikuttaa
- Antaa vinkkejä synnytystuntemuksiin suhtautumiseen ja kivunlievitykseen
- Kertoa, näyttää ja antaa kirjallisena tietoa: mistä löytää lisää tietoa eri asioista
- Tärkein: ROHKAISTA JA KANNUSTAA! Synnytys voi olla hyvä ja upea kokemus!
Koska kahdessa tai edes neljässä tunnissa ei millään ehdi käydä kaikkea tarpeellista, koska tarpeetkin vaihtelee perheiden välillä, niin tärkeää on kertoa konkreettisesti mistä löytää lisää tietoa! Lopulta kuitenkin raskaana olevan naisen ja hänen mahdollisen puolison oma aktiivisuus on se oleellisin! Kukaan muu ei voi tietää mitä tietoa juuri hän tarvitsee. Tietoa on monenlaista: luettavaa (kirjat, lehdet, nettisivut, ym.), katsottavaa (videot nettisivuilla ja Youtubessa, elokuvat ja dokumentit…), kuunneltavaa (cd:t), jne. Mitään harjoituksiakaan ei voi tehdä synnyttäjän puolesta. Aktiivisuus on tärkeää ja on tärkeää saada siihen tukea. Tässä aktiivisuuteen tukemisessa ja tiedon äärelle ohjaamisessa neuvola on paalupaikalla. Harmi vaan, että naisten kertoman mukaan se ei kovin hyvin toteudu.
PS. On muuten eri asia huutaako vai käyttääkö ääntä hallitusti. (Tämä siis liittyy artikkelin ekaan lauseeseen: ”Älä huuda, vaan keskitä energia ponnistamiseen!”)
