Skip to content Skip to footer

Eurheilu ja Twitch

Jos olet vähänkään ollut kiinnostunut ja seurannut mitä eurheilun eli esportsin parissa tapahtuu, olet varmasti myös törmännyt Twitchiin, ja sen sisältöihin. Mutta mitä kaikkea Twitchistä löytyy, ja mitä itseasiassa eurheilu on? Esimerkiksi monet vedonlyöntisivut kertovat eri lajeista, tapahtumista ja niihin panostamisesta nimenomaan Twitchin kanavilla.

Siinä missä kaikkien tilastojen  valossa ihmisten ruutuaika television katselussa  olisi pienentymässä, suoratoistokanavien vetovoima lisääntyy –  se tarkoittaa myös Twitchin kaltaisia palveluita, joiden sisältö on täysin katseltavissa myös siltä kodin älytelevisiolta.

Twitch on laajalti seurattu palvelu

Vuonna 2021 Twitchissä oli keskimäärin 2,78 miljoonaa katselijaa koko ajan, ja nyt 2022 kuukausittain sen sisältöjä katselevat noin 140 miljoonaa katselijaa kautta maailman – ja päivittäisiä katselijoitakin on yli 30 miljoonaa. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että kaikenlainen suoratoistotuottaminen on lisääntynyt, ja vedonlyöntisivut ovat vain yksi sen esiintymismuoto – eurheilun pelaajat, organisaatiot ja itse pelilähetykset ja turnaukset on yksi sen tärkeimmistä genreistä.

Ennen kuin mietitään tarkemmin, kuinka moni käyttää Twitchiä, sukelletaan siihen, mikä Twitch tarkalleen on. Twitch on videopelien suoratoistoalusta, jolla on miljoonia käyttäjiä, jotka ovat syvästi sitoutuneita ja uskollisia. Nämä katselijat viettävät jopa yli 20 tuntia viikossa verkkosivustolla, mikä tekee siitä erinomaisen mahdollisuuden mainostajille tavoittaa Z-sukupolven edustajia, eli diginatiiveja, jotka ovat koko elämänsä saaneet nautti netistä ja digitaalisista alustoista.

Twitchistä on tulossa houkuttelevampi alusta sisällöntuottajille, erityisesti mobiilisisällöntuottajille. Samalla eri tilastot kertovat meille, että mobiilipelaaminen jatkaa kasvuaan Euroopassa – Aasiassa se on jo ykkönen. Kuten tilastoista löytyy, keskivertokäyttäjä katsoo 95 minuuttia videota istuntoa kohden, kun taas YouTube-käyttäjät katsovat vain 40 minuuttia puhelimillaan. Twitchin sisällöntuottajat, joita on 3 miljoonaa kuukausittaista lähetystoiminnan harjoittajaa, ja joilla on lähes 2 miljardia minuuttia videota, joita katsotaan päivittäin, yhteensä 8 vuoden arvosta videoita joka kuukausi – nämä sisällöntuottajat tuottavat siis paljon sisältöä myös eurheilusta – kuuluuhan se jo monen eurheilun ammattilaisen sopimukseen tuottaa suoratoistosisältöä faneille, ja useimmilla kanavana on nimenomaan Twitch.

Twitchin sisältötuottajista yli 40 000 oli jo vuonna 2020 ns. partnereita, jotka siis tienasivat kanaviensa kautta mainostuloja, sekä tilausmaksuja – näiden partnereiden määrä on sittemmin vain kasvanut. Ja sen taustalta löytyy mm. sellainen tilastotieto, kuin että pelaaminen kaikessa mittakaavassaan kasvaa maailmanlaajuisesti reilulla 10 % per vuodessa joka vuonna vuosien 2022-2026 välisenä aikana – eli lisää pelaajia, faneja, katselijoita ja tuottajia on tulossa Twitchin piiriin. Itseasiassa 2021 Twitchissä on koko ajan käynnissä vähintään 100 000 livekanavaa jokaisena vuorokauden hetkenä! Ja kaikista yleisin kanavamuoto on Just Chatting, mikä voikin sisältää nimensä mukaisesti aivan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä

Miehet ovat enemmistö Twitchissä

Tämän suoratoistopalvelun käyttäjistä miehiä on noin 65 % ja näistä 73 % on alle 35- vuotiaita, eli Twitch on todellakin diginatiivien palvelu, ja sen naisten käyttäjämäärät ovat nousussa ja tulevat varmasti jossain vaiheessa tavoittamaan miesten määrän, jos vain sisältötuotannon ja käyttäytymisen toksisuus tulee tasaantumaan – joko säännöin, tai ”koulutuksen” kautta.

Miehet myös pelaavat urheiluvedonlyöntikohteita naisia enemmän, sillä naisilla on pitkään ollut jopa ”kiellettyä” osallistua peleihin ja vedonlyöntiin – yhä vieläkin on maapallollamme alueita, joissa naisilla ei ole läheskään samanlaisia oikeuksia kuin miehillä.

Tilastofakta: pelaajat ovat ei-pelaajia sosiaalisempia

Jostain syystä tilastollisesti pelaajien sanotaan olevan sosiaalisempia ja perhekeskeisempiä kuin ei-pelaajien. Ainostaan 10 % pelaajista asuu yksin, verrattuna vastaavaan lukuun ei-pelaajien keskuudessa: 16 %. Lisäksi pelaajista 76 % kertoo omaavansa hyvän suhteen vanhempiinsa.

Vedonlyönti ja Twitch

Vedonlyönti on maailman rahapeleistä se, missä liikkuu suurimmat rahat. On sitten kyse nyrkkeilyn MM-ottelusta, tai jalkapallon MM-ottelusta tai jostain jääkiekon liigaottelusta jossain päin maailmaa, niin tuhannet vedonlyöjät asettavat eri palveluiden kautta omat panoksensa toivoen osuvansa oikeaan.

Twitchin suoratoistomahdollisuus on tuonut mahdolliseksi erilaisille palveluntuottajille ja sisältönikkareille tuottaa suoratoiston avulla vinkkisisältöä keskusteluohjelmien tapaan, ja jopa liveseurantaa otteluista ja tapahtumista omalla selostuksella lisättynä, mikä on tuonut oman lisämausteensa niin urheilun seurantaan kuin myös siihen panostamiselle.

Twitch ja Esports eli eurheilu

Eurheilu on yksinkertaisesti kilpailullista pelaamista, joka on saavuttanut netin ja mobiiliverkkojen kautta ennen kuulumattomat, ja mittaamattomat laajuudet. Yksittäisiä pelejä voidaan seurata maailmalla jo miljoonien katsojien katsojaluvuin, ja koko laji on vieläkin aivan lapsenkengissään. Lajin suurimpien organisaatioiden arvostus on sadoissa miljoonissa dollareissa. Nämä isot organisaatiot peluuttavat monia joukkueita eri peleissä, ja keräävät miljoonien sponsoritulot markkinointi- ja mainossopimuksista. Organisaatiot keräävät myös tuloja turnausvoitoista, ja omien tuotteiden myynnistä.

Käytännössä jokainen eurheilun ammattilainen on tehnyt sellaisen sopimuksen, missä pelaajan tulee markkinoida sekä organisaation tuotteita omissa kanavissaan, sekä esiintyä tarvittaessa yhteistyökumppaneiden videoilla ja tuotannoissa. Tämä kaikki näkyy  selkeästi myös Twitchin pelikanavilla, missä pelaajat  ovat esillä sponsoreiden logojen kanssa, tai tuovat  maksajaa koko aika esille puheessaan.

Esimerkiksi amerikkalainen business julkaisu Forbes listasi juuri heinäkuussa 2022 maailman suurimmat eurheilu organisaatiot, ja korkeimman valuaation sai TSM FTX noin 540 miljoonan valuaatiolla, vaikka organisaation liikevaihto on vain vajaat 60 miljoonaa… otetaan sitten esimerkki Euroopasta, eli G2 arvioitiin  Forbesin toimesta 340 miljoonan dollarin  arvoiseksi, ja se on tehnyt reiluun 30 miljoonan liikevaihdon – mutta eivät kaikki isot organisaatiot voitta tee, esimerkiksi kanadalainen Enthusiast Gaming  teki yli 40 miljoonan tappion, ja sen alaisuudessa pelaavat mm. Luminosity Gaming, Seattle Surge sekä Vancouver Titans.

Mitä eurheilu sisältö sitten Twitchissä käytännössä on? Suurin osa on pelaajien striimaamaan suoraan pelilähetystä, missä pelaaja pelaa jotain peliä oman joukkueensa kanssa, tai aivan tuntemattomien pelaajien kanssa. Näitä vastaavia pelivideoita ja striimejä tekevät tuhannet muutkin pelaajat, jotka eivät ole ammattilaisia, ja pelejä striimataan todella laajalla skaalalla nyky- ja retropelejä. Varsinaisen pelaamisen lisäksi  ison osan pelaamiseen liittyvästä ohjelmasisällöstä tulee turnauksista, kilpailuista, ja niihin valmistautumisesta – jälleen kerran itse striimit ovat sitä itseään eli pelaamista, mutta turnaus ja ottelu striimeissä on mukana myös selostaja,  joka selostaa pelin tapahtumia  aivan samalla tavalla kuin perinteisissä lajeissa kuten jalkapallo tehdään.

Näiden kahden pääsisällön lisäksi pelaajat lähettävät myös Just chatting sisältöä, jossa he puhuvat fanien ja yhteistyökumppaneiden kanssa, tai järjestävät erilaisia arvontoja ja kilpailuja, joista voi voittaa kaikkea organisaatioon liittyvää giveaway tavaraa.

Mitä enemmän  jotain tiettyä peliä pelataan maailmalla, ja mikäli se on joukkuepeli, sitä todennäköisempää sille on jossain  välissä kokeilla pääsyä esports genren huipulle, missä isot rahat ovat jaossa. Esimerkiksi yksi viimeisimmistä uutuus peleistä, Valorant otti vauhdikkaan lähdön, koska monet CS:GO pelaajat olivat kyllästyneet poliisi vs terroristi peliin ja kaipasivat jotain uutta.

Valorant on periaatteessa sama peli, mutta futuristisessa maailmassa futuristisen asein – jopa monet CS:GO ammattilaiset siirtyivät Valorant pelin pariin, ja pelissä onkin ollut jaossa jo miljoonia dollareita pelkästään palkintorahoina, ja itse peli kuitenkin julkaistiin vain noin kaksi vuotta sitten. Jos nyt laitat Google hakuun hakusanaksi Valorant Twitch, niin saat tulokseksi yli 29 miljoonaa tulosta!!! Tämä kertoo Twitchin merkityksen, sekä uuden Valorant pelin menestyksestä.

Show CommentsClose Comments

Leave a comment