Helsingin Sanomissa oli tänään lehtijuttu kätilön työstä. Järkytyin kun näin millä otsikolla ja kuvalla se on julkaistu esim. internetissä. Eilisestä lähtien olen seuraillut parissa FB-ryhmässä artikkelista noussutta keskustelua ja monien kanssa olen saamaa mieltä… esimerkiksi siinä, että toivon ettei yksikään esikoista odottava lukisi sitä.
Artikkeli oli joo ihan realistinen kuvaus kätilön työstä ja työvuoroista, mutta hyvin kylmä, kipuun keskittynyt ja medikalisoitunut versio. Toimittaja oli minusta kirjoittanut sen periaatteessa ihan ok:sti, jos olisi ollut kyse ihan jostain muusta työstä tai ammatista kuin hoitoalan työstä johon kuuluu oleellisina kaikkea muuta kuin tietokone, välineet ja tilastot. Kätilön työn upeudet jäi uupumaan tekstistä oikeastaan kokonaan.
En kritisoi lehtijutussa olleita kätilöitä. En tunne heitä, eikä tuon artikkelin perusteella voi vetää johtopäätöksiä heidän työskentelystä tms. Harmittelen eniten sitä, että tuolla tunnelmalla ja näkökulmalla kirjoitettu artikkeli saa niin paljon palstatilaa ja näkyvyyttä. :/ Saman artikkelin olisi voinut kirjoittaa niin eri tavalla! Toisaalta harmitusta nostaa se, että se oli ihan totta… kaikki se arkisuus, kiire, kliinisyys ja toimenpiteet. Kaikki ne on läsnä tämän hetken synnytyskulttuurissa.
Miten kätilö voi olla jatkuvasti läsnä jos hänen vastuullaan on jopa neljä synnyttäjää yhtä aikaa?
Pääkaupunkiseudun synnäreillä on alkamassa projekti jossa ajetaan ajatusta: ”kotisynnytys sairaalassa”. Sen toteutumiseen käytännössä on ihan julmetun pitkä matka. Saati, että koko muu Suomi seuraisi perässä. Jo nyt kätilöillä olisi käytettävissä paljon esim. fysiologista synnytystä tukevia keinoja, mutta ei niitä juurikaan käytetä. Kotisynnytys sairaalassa vaatii kätilöiltä paljon muutosta asenteessa todelliseen äitilähtöisyyteen, hands off -meininkiin, naisen kykyyn luottamista, naiseen ja häneen perheenseen ”rakastumista”, ym. Tämä nykyinen systeemi ei vain taivu siihen. Kuinka kätilö voi hullaantua perheeseen, jota ei tunne entuudestaan? Miten kätilö voi olla jatkuvasti läsnä jos hänen vastuullaan on jopa neljä synnyttäjää yhtä aikaa? Mietin myös, että onko kätilöt edes valmiita? Miten voi toteuttaa sairaalassa ajatusta ”kotisynnytys sairaalassa” jos ei edes ole hajuakaan siitä millasia kotisynnytykset ovat ja miten kätilön rooli ja toiminta niissä eroaa sairaalassa toimimiseen?
Artikkelissa sanottiin, että joka viides synnytys käynnistetään. Se on ihan pirun paljon! Tilastoissa olisi monessa muussakin kohtaa parantamisen varaa. Taysissa on ollut Mariski-ohjelma käytössä jo jonkin aikaa ja nyt ollaan HUS:n alueelle tekemässä Noriski-käytänteitä. Tämä on hyvä suunta! Valtakunnallisesti kattavat ohjeet olisi vielä parempi. Olisi mielenkiintoista nähdä pystyykö tilastoissa huomaamaan eroa esim. Mariskin käyttöön oton jälkeen. En voi olla sanomatta, että tämä Suomen synnytyskulttuurin näkökulma tulee esille noissa ohjeiden nimissäkin… -RISKI! Synnytys ei ole lähtökohtaisesti RISKI… mutta ei näköjään Suomessa.
Jotkut HS:n artikkeliin nostetut kommentit nosti päässäni hälytyksen ”älä sano noin, vaan ennemmin näin!”. On pieni, mutta merkittävä ero sillä mitä ja millä tavalla sanoo. Esim. ”ei ole mitään hätää” on tunnetusti huono valinta, koska hätä-sana tuo negatiivisen merkityksen siihen. Sen sijaan voi sanoa paljon kaikkea muuta.. vaikka ”kaikki on hyvin”, ”menee hienosti”, jne. Usein voi olla vaikea tunnistaa kuinka itse asiakkaille puhuu ja joskus voi olla vaikea keksiä tilalle joku muu tapa sanoa. Vaikka tämä voi tuntua vähäpätöiseltä asialta, niin ei se ole. Sanoilla voi olla todella suuri merkitys erityisesti siihen nostaako se naista vai herättääkö se huolta, epäilyksen omaan jaksamiseen/kykyihin/ym. tai kuilua yhteistyöhön.
Erityisesti yksi kohta artikkelissa erottui joukosta:
”Synnyttäjät ovat muuttuneet vaativiksi. Moni valmistautuu synnytykseen kuin lukisi tenttiin: googlaa, tekee muistiinpanoja ja kokoaa sopivia soittolistoja. Kun tällaiset naiset tulevat sairaalaan, he ajattelevat tietävänsä paljon.” (Lainaus on siitä HS:n artikkelista)
Mietin, että kenen päästä tämä kappale oikein tuli? Synnytykseen valmistautuminen on todella tärkeää ja merkityksellistä monin eri tavoin. Se auttaa saamaan toivomansa synnytyskokemuksen, helpottaa osallistumista päätöksen tekoon synnytyshetkellä, jne. Jokainen valmistautuu omalla tavallaan ja niin kuin kätilö Anu Lampinen hienosti viikko sitten Aktiivinen synnytys ry:n seminaarissa sanoi: ”Nainen määrittelee sen miten haluaa valmistautua synnytykseen!”. Jokainen nainen ja perhe on erilainen ja myös synnytykseen liittyvät toiveet ja tavoitteet on erilaisia. Niitä pitää kunnioittaa! Jokainen nainen on kehonsa ja elämänsä asiantuntija. Se on kaiken lähtökohta ja luulis kätilöiden ymmärtävän sen.
Toisaalta ymmärrän mitä tuolla kommentilla on ehkä yritetty sanoa. Kun tietoa ei ole tarpeeksi saattaa sekoittaa asiat tai ei ymmärrä miten toiveet liittyvät toisiinsa. Luulen sen olevan yksi syy siihen, että jotkut ammattilaiset haluavat synnytyssuunnitelmat tehtäväksi vain ammattilaisten kanssa. Esim. eräs äiti mietti kannattaako ottaa synnytyksen jälkeen ”se rokote”, kun hänellä on Rh- ja vauvalla Rh+. Kyseessähän ei ole rokote, vaan anti-D-immunoglobuliini pistos, jonka tarkoituksena on suojata äitiä vauvan punasoluilta, joita tavallisesta synnytyksen aikana äitiin siirtyy. Immunoglobuliinin avulla turvataan seuraavat mahdolliset raskaudet. Lisätietoja voi lukea helposti tästä ja teoreettisemmin tästä.
On tärkeää, että raskaana olevalla naisella on rinnallaan ammattilaisia joilta he voivat kysyä näitä kaikkia asioita ja saada luotettavaa tietoa päätöstensa ja toiveidensa tueksi! Joskus voi käydä niin, että nainen ei ole ymmärtänyt tarkkaan, että mitä toivoo. Uskon vahvasti, että se on ennemmin poikkeus kuin sääntö.
Mietinpähän tässä myös, että mitä vaihtoehtoja naisille jää kuin googlata ja tehdä muistiinpanoja, kun valtaosa synnytysvalmennuksista ei vastaa naisten ja perheiden tarpeita! Oikeasti. Uskallan väittää naisilta kuulemani palautteen perusteella, että suurimmassa osassa julkisen sektorin valmennuksista on suuria puutteita. Se on todella surullista ja siihen pitäisi saada pikimmiten muutos! Yksityisten tarjoamista synnytysvalmennuksista kannattaisi ottaa mallia ja jatkaa kehittämistä siitä eteenpäin. Peloteluluennot vanhanaikaisilla materiaaleilla eivät auta ketään! Monet kätilöt valittavat sitä, kun naiset tulevat valmistautumattomina synnyttämään. Miksi sitten heitä mollataan jos yrittävät? Miksi kätilöt eivät valmenna paremmin itse? Esim. Kätilöthän niitä tutustumiskäyntejä sairaaloissa ohjaa ja varmasti ovat olleet tekemässä niitä sairaaloiden nettivalmennuksia. Jos ne on sairaalakätilöiden ainoat vaikuttamiskanavat, niin miksi ne on sellaiset kuin ne ovat?
Yksi asia mikä suorastaan ärsyttää on se, että puhutaan synnyttämisestä ilman kivunlievitystä. Artikkelissakin oli tällainen lause: ””Ei pidä pettyä, jos ei pärjääkään ilman kivunlievitystä”, Sanna Palmu sanoo. ”Yhtään kirkkaampaa kruunua ei saa, jos synnyttää ilman kivunlievitystä.”” On täysin eri asia synnyttää OIKEASTI ILMAN KIVUNLIEVITYSTÄ, mikä todennäköisesti on kärsimystä oman onnensa nojassa, kuin synnyttää lääkkeettömien kivunlievitys menetelmien kera (joita on todella paljon erilaisia ja hyvin tehokkaitakin) tai lääkkeellisten kivunlievitys menetelmien kanssa. Synnytystuntemuksia voi lievittää todella monella tapaa, eikä todellakaan kaikki lääkkeettömät ole jotenkin tehottomia ja sopivia vain avautumisvaiheen alkuun. Kyllä niistäkin löytyy niitä, joissa on”jytyä”!
Mitä tulee noin muuten tuohon Palmun kommenttiin, niin olen samaa mieltä. Oleellisinta ei ole synnytystapa tai se onko käyttänyt lääkkeellistä kivunlievitystä vai ei. Tärkeämpää on se kokemus, joka naiselle jää kehoon, mieleen ja sydämeen. Toki synnytystavalla ja kivunlievitystavoilla on merkitystä ja vaikutusta, mutta kannattaa olla myötätuntoinen ja armollinen itseään kohtaan. <3
Oleellisinta ei ole synnytystapa tai se onko käyttänyt lääkkeellistä kivunlievitystä vai ei. Tärkeämpää on se kokemus, joka naiselle jää kehoon, mieleen ja sydämeen.
Vielä yksi asia, joka ei suoranaisesti liity HS:n artikkeliin vaan enemmänkin kätilöyteen… Olen pohtinut, että mitä oikeastaan tarkoittaa lause ”Olen luomukätilö”. Tiedän, että synnäreillä on luomumpia kätilöitä ja ei niin luomuja. Tiedän, että kätilöillä on käsitys omista kollegoistaan ja siitä onko joku luomukätilö vai ei. Tiedän myös, että se luomukätilöys voi olla hyvin erilaista kätilöiden kesken. Mitkä on luomukätilön merkkejä? Kriteerejä? Mikä tekee kätilöstä luomun? Kuinka luomusti kätilö oikeasti voi toimia sairaalaympäristössä?
Kätilön työ on todella itsenäistä. Työpariksi tulee toinen kätilö vasta, kun vauva on syntymässä. Kuinka hyvin sen perusteella voi vetää johtopäätöksiä siitä miten kollega toimii ja millaisia työtapoja käyttää oikeasti? Minkä verran kahvihuonekeskustelut vaikuttavat siihen käsityksen muodostumiseen?
Synnytyskulttuurin muutokseen tarvitaan tietoa, halua ja uskallusta kaikilla rakenteiden tasoilla. Sitä ei tapahdu, jos ei nähdä mitään tarvetta muutokselle. Nyt olisi aika nähdä. Meillä on Suomessa moni asia hyvin, mutta myös moni asia kehittämisen ja edistämisen tarpeessa. Maailmanlaajuinen suunta on aina vain medikalisoidumpaan ja keskitetympään suuntaan. Suomessa esim. kätilöiden määrä ei kasva suhteessa synnyttäjien määrään. Kätilöitä tulee jäämään entistä enemmän työttömiksi tai joutuvat menemään sairaanhoitajan hommiin. Haluaako perheet edelleen sitä, että kätilö vain poikkeaa välillä käymässä synnytyksen aikana? Tai että imetysohjaukseen on vain se lyhyt hetkinen? Vaatikaa parempaa.
Toivon, että synnytyskulttuurin kehittämisessä päästäisiin eri tasoilla eteenpäin!
Ei riitä, että naisia valmennetaan synnytyksiin, vaan myös rakenteissa pitää tapahtua muutosta.
Ei riitä, että kätilöopiskelijoita koulutetaan ja ohjataan fysiologisen synnytyksen asioihin ja perhelähtöisyyteen, vaan työyhteisöjen ja kollegojen pitää myös olla valmiita kehitykseen.
Ei riitä, että yhdistykset edistävät synnytyskulttuurin muutosta, vaan sitä on tapahduttava monella eri tasolla.
Ei riitä, että kätilöt ja terveydenhoitajat kehittää ja edistää, vaan lääkäreiden pitää alkaa ymmärtämään paremmin fysiologiaa, sen tukemista ja vahvistavaa kohtaamista.
Ei riitä, että perheet ja ammattilaiset ahkeroi muutoksen eteen, vaan yhteiskunnan täytyy osallistua myös (mahdollistamalla vaihtoehtoja, riittävät resurssit, jne.).
Raskaana oleminen on ihmeellistä aikaa naisen elämässä. Ei toki aina, mutta myötätuntoisella tuella ja tarpeisiin vastaamisella varmasti monelle! Synnytys on ihana asia ja mahdollisuus aivan uudenlaisen vahvuuden ja naiseuden voiman löytämiseen itsessä. Vastasyntyneet ovat pieniä ihmeitä viisaine silmineen ja vanhemmuus taas antaa mahdollisuuden oppia uusia asioita elämästä ja itsestä ihmisenä.
Vaikka äitiys, synnytys, raskaus, vanhemmuus, isyys, ym. on vain yksi osa elämää, niin ovat ne silti niin suuria asioita, että ihmisten voimaannuttaminen niiden suhteen ei koskaan mene hukkaan. Äitiyshuollossa vahvistava kohtaaminen ja normaalin fysiologian tukeminen ihan kaikilla synnyttäjillä on merkityksellistä.
Ihanaa sunnuntaita kaikille! <3
