Terveys January 7, 2021
472Views 0Comments
Spelttipastaa ja sitruunaa trendikkäästi, Makuammunnan versiona.
Käsin tehty spelttipasta sai täytteekseen raikkaan sitruunalla maustetun ricottatahnan. Sitruuna-valkosipulikastike ja parmesaaniraaste täydensivät pastaherkun.
Pastan tekeminen on mukavaa puuhaa – tosin jauhosotkuun saa kyllä varautua. Spelttipastataikina on yksinkertainen valmistaa ja mankelointikin onnistuu vauhdikkaasti, kunhan hieman harjoittelee. Valmiista mankeloidusta taikinasta voi leikata monenlaisia muotoja joko sellaisenaan keitettäväksi tai täyttämistä varten. Me teimme isommasta taikinasta täytettyjä pastoja, tagliatelleja ja lasagnelevyjä. Erilaisilla täytteillä ja kastikkeilla pastasta saa hyvinkin vaihtelevaa ruokaa.
Halusimme täyttää pastat raikkailla ja herkullisilla mauilla. Sekoitimme ricottajuustoon raastettua sitruunankuorta ja sitruunamehua sekä silputtua, tuoretta lehtipersiljaa. Yhdistelmä jäi kuitenkin kaipaamaan jotakin, joten lisäsimme tahnaan vielä parmesaaniraastetta tuomaan makuihin syvyyttä.
Pastan täyttäminen sopii erityisesti näppäräsormiselle kotikokille. Homma luonnistuu onneksi myös isommilla sormilla, kunhan malttaa mielensä eikä laita pastoihin liikaa täytettä.
Spelttipasta onnistui loistavasti niin makunsa kuin rakenteensa puolesta. Erikoishienosta jauhosta tuli silkkisen pehmeää pastaa, joka mankeloitui hienosti. Taikinasta sai tehtyä hyvin ohutta pastaa, jonka suutuntu oli miellyttävä.
Sitruunainen ricottajuustotäyte maistui oikein hyvältä. Lehtipersiljan ja sitruunan aromit sopivat toisiinsa ja kahden juuston yhdistelmä toi makuun tietynlaista täyteläisyyttä. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!
1. Tee ensin pastataikina. Kasaa spelttijauhot leivonta-alustalle laajaksi keoksi ja tee keon keskelle kolo. Riko kananmunat keon keskelle. Sekoita kananmunat haarukalla jauhoihin vähitellen ja jatka taikinan työstämistä sormin. Vaivaa pastataikinaa kunnes se on yhtenäistä ja sileää. Kääri taikina tuorekelmuun ja laita jääkaappiin vähintään ½ tunniksi.
2. Tee sitten sitruuna-ricottatäyte. Pese ja raasta sitruuna. Purista lisäksi sen mehu. Sekoita ricotta- ja parmesaanijuustot, sitruunamehu, sitruunankuori, lehtipersilja, suola, sokeri ja mustapippuri tasaiseksi tahnaksi. Anna tekeytyä jääkaapissa.
3. Kaulitse pasta pastamankelilla. Jauhota pastamankelin telat kevyesti spelttijauholla. Ota n. ½ dl pala taikinaa ja litistä se käsin. Mankeloi litistetty taikinanpala pastamankelin paksuimmalla asetuksella. Kiristä teloja ja mankeloi taikina uudelleen. Toista kunnes taikinasta tulee ohuen ohut levy. Jos taikina tarttuu kiinni itseensä, lisää taikinalevyyn hieman jauhoja.
4. Aseta ohueksi mankeloitu pastataikina työskentelyalustalle ja ota levystä muotilla pyöreitä tai halutunmallisia paloja.
5. Lisää palojen päälle ½ tl täytettä. Kastele pastataikinanpalojen reunat vedellä ja yhdistä palan reunat taittamalla niin, että täyte jää palan sisälle. Purista pastan reunat yhteen sormin.
6. Laita täytetyt pastat jauhotetulle alustalle odottamaan keittämistä.
7. Tee sitten sitruuna-valkosipulikastike. Pilko chili ja murskattu valkosipuli. Kuumenna voi ja oliiviöljy paistinpannulla ja lisää chili ja valkosipuli. Paista miedolla lämmöllä kauniin ruskeaksi.
8. Keitä isossa kattilassa vettä, jossa on hieman suolaa. Kaada täytetyt pastat kiehuvaan veteen ja keitä muutama minuutti kunnes pastat ovat al dente. Siivilöi pastat.
9. Kaada kuumat pastat kastikkeen joukkoon paistinpannulle. Lisää sitruunankuoriraaste ja sitruunamehu. Sekoita nopeasti ja annostele lautasille. Koristele parmesaaniraasteella ja lehtipersiljasilpulla. Tarjoile hyvän valkoviinin kanssa ja nauti!