Olimme perheen kanssa jokunen päivä sitten Särkänniemessä ja siskoni sai puhuttua minut kanssaan Tornado -vuoristorataan. Olen ollut siinä joskus kauan sitten, eikä kokemus ollut kehuttava. Huusin ja pidin silmiä kiinni. Pelotti, jännitti ja jälkeen päin tuli huono olo, kun en kestä sellaista kieputusta.
Noh. Siellä olin pitkästä aikaa menossa Tornadoon ja jännitti taas. Kuitenkin siinä istuessa omalla paikalla ja laitteen lähtiessä liikkeelle ajattelin, että ”nyt on tehtävä toisin!”. Ajattelin, että en voi antaa tämän kokemuksen mennä hukkaan pelon ja jännittämisen takia. Jo siinä ensimmäisessä nousussa aloin hokea itselleni ”minulla on mahdollisuus tähän”, ”tämä on elämää parhaimmillaan”, ”elämää isolla E:llä ja minulla on siihen mahdollisuus”. Takaraivossa minulla oli kaikki ne ihmiset (erityisesti yksi rakas ihminen), jotka eivät voi syystä tai toisesta elää täysillä, sen kaikissa väreissä.
…aloin hokea itselleni ”minulla on mahdollisuus tähän”, ”tämä on elämää parhaimmillaan”, ”elämää isolla E:llä ja minulla on siihen mahdollisuus”.
Olo muuttui heti. Suhtautuminen tulevaan kieputukseen, hurjaan vauhtiin ja erityisesti inhoamaani ja pelkäämääni ”vatsasta ottamis”tunteeseen muuttui. Sain silti hokea koko 100 sekunnin ajan edellä mainittuihin lauseisiin liittyen positiivisia affirmaatioita: ”elämä!”, ”minulla on mahdollisuus”.
Tornado olikin aika kiva lopulta. Olisin mennyt uudelleenkin hokemaan sinne voimasanoja, mutta taas tuli huono olo, joten jätin väliin. Kokemus oli innostava siinä mielessä, että oli kiva huomata positiivisten affirmaatioiden vaikutus ja se kuinka oma ajattelu, suhtautuminen ja selviytymiskeinot ovat menneet vuosien aikana eteenpäin.
Isoin asia itselleni oli kuitenkin se oivallus, että minulla itselläni on kaikki mahdollisuudet! Olen vapaa, jos en itse rajoita itseäni. Olisin voinut sanoa siskolle, että ”en tule kun en uskalla ja se laite on kamala”, mutta en sanonut. Olisin voinut kärsiä matkan silmät kiinni, mutta en halunnut. Kokeilin jotain muuta, joka toimi.
Sama pätee myös raskaana olemiseen ja synnyttämiseen. Kiitollisuus siitä, että saa olla ja elää juuri tätä hetkeä. Tätä hetkeä niin kuin se on olemassa. Kiitollisena siitä, että voi itse vaikuttaa asioihin. Voi olla aktiivinen, eikä rajoita itseään. Kiitollisena siitä, että juuri tämä ihmisen alku on valinnut kantajakseen juuri minut.
Nöyränä elämälle ja sille mitä se tuo tullessaan. Nöyränä sille mitä juuri minun on tarkoitus tässä elämässä oppia ja ottaa tarkasteluun. Raskaana ollessa ja synnyttäessä vielä erityisesti nöyryys syntyvää vauvaa, hänen tarpeita ja halujaan kohtaan.
Lopulta meillä on vain tämä hetki. Mahdollisuus on siinä, että me voimme valita kuinka sen hetken elämme ja käytämme. Onko siinä hetkessä positiivisuutta ja rakkautta vai vaikkapa pelkoa, vihaa ja jännitystä? Synnyttäessä sillä on suuri merkitys. Missä henkisessä tunnelmassa ja ympäristössä nainen on? Raskausajalla on siihen vaikutusta, mutta synnytyksen tuomat tuntemukset ja voimat saattavat yllättää! Yllätys voi olla myös hurjan positiivinen ja voimaannuttava.
Synnyttäessä sillä on suuri merkitys. Missä henkisessä tunnelmassa ja ympäristössä nainen on?
Kiitollisena siitä, että minulla on tämä hetki ja tämä elämä, jaan tekstin teille ja menen nukkumaan! Huomenna onkin edessä mielenkiintoinen päivä MLL:n Yhdessä vanhempana -vertaisohjaajakoulutuksessa.
