Terveys September 17, 2021
687Views 0Comments
Kullanruskea, rapea nahka ja tirisevän mehukas liha. Täydelliseen BBQ-broileriin tarvitaan hiiligrilli, lämpömittari, muutama mauste ja hieman kärsivällisyyttä.
BBQ-ruoan ei tarvitse olla monimutkaista. Grillattu broileri ja helppo juureslisuke riittävät mainiosti, kunhan ne tekee huolella. Tärkeintä grillauksessa on ymmärtää miten oma grilli toimii parhaiten.
Aloitetaan broilerista. Raakaa broileria käsitellessä on hyvä käyttää kertakäyttökäsineitä ja kanalle tarkoitettua leikkuulautaa. Kokonaisen broilerin käsittelyssä tarvitaan ronskeja otteita, mutta lopputulos kyllä palkitsee. Broilerista poistetaan ensiksi selkäranka esimerkiksi keittiösaksilla kaulasta molemmin puolin eteenpäin leikaten. Kylkiluut voivat laittaa hieman vastaan, mutta tehtävä ei ole mahdoton.
Seuraavaksi broileri levitetään auki ja sen rintalasta poistetaan. Rintalasta on allaolevassa kuvassa vasemmassa alanurkassa oleva kolmion mallinen rustoinen pala. Poista samalla myös ylimääräinen nahka ja rasva.
Kuivaa aukaistu broileri molemmilta puolilta ja mausta runsaasti pippurilla, suolalla ja savustetulla paprikalla. Tässä vaiheessa aukaistu broileri kannattaa myös tukea metallisilla varrastikuilla, niin sen käsittely grillatessa on helpompaa.
BBQ-broileri onnistuu täydellisesti, kun hiillos on sopivan kuuma ja epäsuora lämpö hoitaa pääosan kypsennyksestä. Epäsuoran lämmön saa siirtämällä hehkuvat hiilet grillin toiseen reunaan ja laittamalla kypsennettävän lihan ritilälle kohtaan, jossa ei hiiliä ole alla. Periaate broileria grillatessa on yksinkertainen: aluksi nahkapuoli ylöspäin, koivet pidetään kuumemmassa kuin rintaosa ja nahka saa rapeutensa vasta grillauksen lopuksi kovassa lämmössä.
Broileria voi siirtää ja käännellä kypsennyksen aikana, jotta kypsyminen olisi tasaisempaa, mutta tavoitteena on kuitenkin kypsentää koivet pidemmälle kuin rintaliha. Lihalämpömittari on ehdottoman kätevä oikean sisälämpötilan saavuttamiseksi. Sopiva lämpötila paksuimmasta kohtaa rintalihaa on 65-70 astetta. Broilerin pintaa voi sivellä öljyllä grillauksen aikana, mikä edistää aromien muodostumista. Nahkapuoli käännetään alaspäin vasta grillauksen loppupuolella, ja silloin hiillos saakin olla reilusti kuuma, jotta nahka rapeutuisi hyvin.
BBQ-broileri on sen verran helppo valmistaa, että tämä kerta ei varmasti jää kesän ainoaksi! Hiiligrillissä kypsennetty liha maistuu yksinkertaisesti taivaalliselta.