Skip to content Skip to footer

AKTIIVISUUS SAIRAALASYNNYTYKSESSÄ

Löysin blogini uumenista sattumalta juuri ajankohtaisen kirjoituksen aktiivisuudesta sairaalasynnytyksessä (vuodelta 2010). Olemme puhuneet viime aikoina siitä monessakin eri yhteydessä ja nyt vanha blogikirjoitukseni tupsahti eteeni.. Se on nyt tässä hieman korjailtuna ja muokattuna.  Alkuperäinen teksti löytyy täältä.

Olin kotona tehnyt Aktiivinen synnytys ry:n synnytysteemailtaa varten pahville pari aivoriihtä, joita hyödynsin alustuksessa. Toisella puolella oli ”Aktiivisuus/Passiivisuus” ja toisella ”tavallisimmat riskikohdat”. Jätin pahvin Napapiirille, joten ulkomuistista yritän muistella tähän ne mitä siihen laitoin. Lisään myös vähän selvennyksiä, ettei tule väärinkäsityksiä.

Aktiivisuus

  • Alkaa jo raskausaikana
  • Lähtee aktiivisesta asenteesta synnyttämistä kohtaan
  • Synnyttäjä tekevä ja synnyttävä osapuoli
  • On aktiivista osallistumista: mm. liikkuminen, omien toiveiden esille tuominen…
  • Vaikka joutuisikin lääketiet. syystä makuutetuksi voi silti olla aktiivinen
  • Käytännössä oman kehon ja vauvan auttamista!
  • Ei tarkoita sitä, etteikö voisi levätä välillä 😉

Jotta synnytyksessä voi olla aktiivinen, täytyy jo raskausaikana perehtyä synnyttämiseen jonkin verran ja siihen missä asioissa itse voi (ja kannattaa) vaikuttaa. Aktiivinen asenne on tärkeä ja synnytyksen aikana sitä kannattaa ylläpitää. Sen tukemisessa tukihenkilöt ja kätilö ovat tärkeässä roolissa.

Aktiivisessa synnytyksessä synnyttäjällä on tunne siitä, että HÄN synnyttää ja tekee – ei kätilö tai kukaan muu! Synnyttäjä osallistuu eri tavoin ja samalla auttaa omaa kehoaan synnyttämään ja vauvaa syntymään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö saisi levätä välillä. Toki saa, ja täytyykin silloin kun siihen on tarvetta. Jos taas joutuu jostain lääketieteellisestä syystä makuutetuksi, niin myös silloin voi olla aktiivinen. Esim. tilanteen mukaan makuuasentokin voi olla pystympi tai jos ei muuta oikein voi niin äänenkäyttö ja ns. synnytyslaulu on hyvä vaihtoehto olla aktiivinen ja auttaa kehoa ja vauvaa.

Aktiivisuutta on myös omien oikeuksien tiedostaminen ja niiden arvostaminen. Synnyttäjällä on oikeus päättää omasta kehostaan ja siitä millä tavalla häntä ja syntyvää vauvaa hoidetaan. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos nainen ei halua, että nyt juuri tehdään sisätutkimusta tai juuri tässä asennossa, niin sitä on kätilön kunnioitettava. Nainen päättää. Toki naisella on myös oikeus saada riittävästi tietoa päätöksiensä tueksi. Sitä tietoa on hyvä kerätä jo raskausaikana, koska synnytys ei ole siihen kovin otollinen hetki. (Synnyttäjän oikeuksista on ollut kahdessa edellisessä Aktiivinen synnytys ry:n jäsenlehdessä Sydänäänessä. Kannattaa lukea!  )

Passiivisuus

  • On potilaan rooliin asettumista (usein huomaamattaan)
  • Tekemisen kohteena olemista
  • Käytännössä usein pedissä makaamista koko sairaalassa olo aika
  • Jälkeen päin synnyttäjälle saattaa jäädä synnytyksestä tyhjä ja pettynyt olo, voi tuntua siltä, että kätilö synnytti mutta itse äiti ei. (Toki noin voi tuntua muustakin syystä.)

Passiivisuutta on monenlaista. Tavallisimmin synnytyksessä se on sitä, että synnyttäjä jämähtää sänkyyn ja kuin vierivä lumipallo, joutuu kaiken tekemisen ja erilaisten toimenpiteiden kohteeksi. Passiivisuutta on myös päätöksien tekoon osallistumattomuus. Kätilön kannalta harmillisinta lienee yhteistyö synnyttäjän kanssa, joka on henkisesti passiivinen ja välinpitämätön vähän kaiken suhteen. Synnyttäjä saattaa jopa haluta, että kätilö ”synnyttäisi hänen puolestaan”.

Tavallisimmat riskikohdat

  • Sairaalaan meno
  • Siirtyminen synnytyssaliin
  • Toimenpiteet ja puudutteet
  • Ponnistusvaihe
  • Kätilön (tai muiden työntekijöiden) vuoronvaihdot

Sairaalaan menoon ja synnytyssaliin siirtymiseen liittyy kaikista voimakkaammin ed. mainituista riskikohdista ympäristön muutos ja vieraat ihmiset. Synnyttäjä on synnyttäessään hyvin herkässä tilassa ja myös hormonitoiminta reagoi herkästi erilaisiin muutoksiin. Sairaala on useimmille synnyttäjille vieras ja ehkä pelottavakin paikka, joten helposti sinne mennessä ottaa potilaan roolin. Potilaan roolin saattaa yhdistää aiemmista sairaalakokemuksista. Synnyttäjä ei kuitenkaan ole sairas, eikä synnytys ole sairaus. Potilaan rooliin ei siis ole tarvetta mennä missään vaiheessa. Nainen on osaava, kykenevä ja hänellä on samat oikeudet kuin muillakin.

Kotona ollessaan synnyttäjä on yleensä päässyt ”omaan synnytysjuttuun” sisälle, mutta sairaalaan meno ja/tai synnytyssaliin siirtyminen voi häiritä sitä ratkaisevasti. Jopa niin, että synnytys pysähtyy joksikin aikaa. Monikaan synnytyssairaala tai synnytysvastaanotto ei ole aktiivisuuteen rohkaiseva tai kannustava, joten aktiivisuus voi olla hieman haastavaa varsinkin ensisynnyttäjälle, jolle synnytys on eri tavoin uusi ja vieras kokemus. Usein myös vieraiden ihmisten läsnä olo voi saada synnyttäjän varautumaan ja käyttäytymään toisin kuin esimerkiksi kotona oli aiemmin hyväksi kokenut.

Ympäristö on useissa sairaaloissa myös siinä mielessä potilaan rooliin ohjaava, että sängyt ja niissä makaaminen on liian usein isossa roolissa. Esimerkkinä sairaalaan tullessa otettava sydän- ja supistuskäyrä, joka jostain ihme syystä otetaan todella monissa sairaaloissa laverilla maaten. Myös monissa synnytyssaleissa hallitsevana elementtinä on keskellä huonetta komeileva sairaalasänky. Jotkut kätilöt siirtävät automaattisesti sängyn syrjään ja tekevät lattialle patjojen ja jumppapallon ym. avulla hyvän paikan synnyttäjälle. Synnytyssairaalasta riippuen synnyttäjän täytyy itse olla aktiivinen saadakseen välineitä aktiivista synnytystä varten. Joihinkin sairaaloihin kannattaa jopa viedä oma jumppapallo mukana, kun saattaa olla ettei sairaalassa ole niitä joko ollenkaan tai riittävästi! (Mikä on ihan ihmeellistä, mutta niin kätilöt ovat minulle itse kertoneet. Sairaaloissa säästetään, joten edes halpoihin jumppapalloihin ei välttämättä anneta rahaa!)

Kolmas riskikohta liittyy erilaisiin toimenpiteisiin ja puudutteisiin. Lähinnä siksi, että ne usein tehdään sängyssä (puudutteet aina) ja kun siihen sitten käy maaten, ei välttämättä tulekaan noustua ylös. Voi olla ettei rohkene, kun ei tiedä joko saa nousta tai sitten kätilö tykkäisi makuuttaa eikä antaisi nousta sieltä (vaikka siihen ei olisi perusteita). Kätilötuttuni ovat kertoneet, että heillä on kollegoja, jotka kokevat ”puudutesynnyttäjät” helpoiksi, kun he yleensä vain makaavat sängyssä. *huoh* Tukihenkilön/doulan rooli tulee taas tärkeäksi tässäkin vaiheessa. Kannattaa siis kannustaa nousemaan sieltä sängystä ylös. Epiduraalikin, jos on onnistunut hyvin, mahdollistaa liikkumisen ja pystyyn nousemisen. Pystyasento mm. auttaa vauvaa laskeutumaan synnytyskanavassa ja vähentää riskiä hankalaan tarjontaan.

Toimenpiteisiin ja puudutteisiin liittyy usein myös letkut ja piuhat, jotka saavat usein synnyttäjät passivoitumaan ja jämähtämään sänkyyn. Letkuissa ja piuhoissakin saa tavallisesti nousta ylös ja liikkua, ellei ole jotain erityistä.

Yksi kompastuskivi on ponnistusvaihe. Joskus synnyttäjä voi olla siinä vaiheessa lopen uupunut ja sen takia haluton pystympään asentoon. Tai sitten synnyttäjä on laitettu ponnistamaan liian aikaisin (kohdunsuu on auki, mutta vauva ei ole vielä tarpeeksi laskeutunut) ja väsyy turhaan (tätä tapahtuu luvattoman usein!). Itse kannustaisin nousemaan tai kääntymään vaikka tyynyjen varaan kontilleen, jos on hiukkasenkaan voimia. Pystymmässä asennossa ponnistusvaihe on yleensä selkeästi lyhyempi kuin makaavassa/puolimakaavassa asennossa (selällään, tai kyljellään), joten sitä kannattaa ainakin kokeilla!

Ponnistusvaihe on usein myös se kohta synnytyksestä jossa kätilöt herkästi ottavat ohjat käsiin ihan rutiinisti. Vaikka oltaisiin menty alkusynnytys äitilähtöisesti, niin ponnistusvaiheessa saattaa tyyli muuttua. Tässä on paljon kätilökohtaisia eroja, mutta kannattaa muistaa: myös ponnistusvaiheessa ja jälkeisvaiheessa sinulla on kaikki oikeus olla edelleen aktiivinen ja synnyttää omalla tyylilläsi. Hätätilanteet ovat asia erikseen, enkä usko yhdenkään äidin laittavan siinä kohtaa omia toiveita vauvan terveyden edelle.

(HUOM! Tuo aiempi argumentti on kylläkin juuri se millä naisia ikään kuin alistetaan passiiviseen potilaan rooliin, vaikka sille ei olisi mitään perusteita.  Vedotaan vauvan terveyteen ja usein myös niin, että ihan kuin nainen lähtökohtaisesti pitäisi kapuloita rattaisiin vauvan terveyden vaarantaen. Päin vastoin. Nainen on itsensä ja varmasti myös vauvansa paras asiantuntija ja vauvan hyvä toteutuu äidin hyvän kautta. Jos ei ole mitään syytä siihen etteikö nainen olisi kykeneväinen mielenterveydeltään tai muulta sairaudeltaan tekemään päätöksiä itsensä ja vauvansa suhteen, niin kyllä silloin on äitilähtöisyyden toteuduttava. Toki tämä voi tuoda haastetta henkilökunnalle sairaalan protokollien takia, mutta ne eivät ole laki! Hankalia juttuja, mutta tärkeitä pohdittavaksi.)

Henkilökunnan vuoronvaihdot muodostavat riskikohdan sen vuoksi, että uusi ja vieras kätilö (tai muu henkilö) ei välttämättä olekaan yhtään sellainen, joka kannustaisi aktiivisuuteen tai jonka kanssa synnyttäjällä synkkaisi hyvin yhteen. Kannattaa muistaa, että aina on oikeus pyytää toista työntekijää jos siltä tuntuu. Isommissa yksiköissä työntekijän vaihtaminen onnistuu mahdollisesti helpommin, pienissä voi olla haasteellisempaa kun vuorossa on vähemmän väkeä.

Show CommentsClose Comments

Leave a comment