Terveys June 9, 2021
3226Views 0Comments
Punaherukan maku jakaa mielipiteitä. Siksi kehitimme hilloreseptin, jossa punaherukkakin maistuu hyvältä.
Puutarhamarjat ovat tykänneet viileästä kesästä. Pääsimme nauttimaan runsaasta sadosta ystävien kautta, kun saimme poimia ämpäreittäin punaherukoita. Pääosasta keiteltiin vadelma-punaherukkamehua. Pieni määrä marjoja jäi yli ja päätimme tehdä niistä hilloa.
Ongelma hillon tekemisessä oli, että pelkistä punaherukoista tehty hillo voi olla liian hapanta ja karvasta. Kokeilimme hillon maustamista ensi pienessä mittakaavassa vaniljalla ja inkivärillä. Osoittautui, että inkivääri oli erinomainen kumppani punaherukalle ja että vanilja pehmensi makua. Onnistuneen testin jälkeen teimme hilloa isomman erän.
Sekalaiset vanhat hillopurkit tuli kesällä käytettyä mansikka- ja kuningatarhilloihin, joten tällä kertaa hankimme uusia Purkkimaailmasta. Leveät ja matalat purkit soveltuvat hilloihin erinomaisesti.
Tehdessämme inkiväärillä maustettua punaherukkahilloa ei meillä ollut mielessä erityistä käyttötarkoitusta, vaan tavoite oli saada punaherukkahillosta hyvän makuista. Ehkäpä hilloa voisi käyttää esimerkiksi täytekakkujen välissä, paahtoleivän päälle tai lättyjen kanssa. Jos et ole pitänyt punaherukoista, niin kokeile ainakin tätä. Erityisesti, jos pihallasi kasvaa punaherukoita, mutta et ole tiennyt mitä niistä tehdä, niin tässä on mainio ratkaisu.
1. Pese hillopurkit ja laita ne 100-asteiseen uuniin. Pese purkkien kannet ja laita ne kiehuvaan veteen.
1. Puhdista marjat ja laita ne veden kanssa sopivan kokoiseen kattilaan.
2. Kuori ja viipaloi inkivääri. Lisää vaniljajauhe ja inkivääri kattilaan.
3. Keitä marjoja noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat hajonneet kokonaan.
4. Siivilöi kuuma marjasose toiseen kattilaan.
5. Lisää hillosokeri ja keitä kunnes sokeri on liuennut.
6. Purkita kuuma hillo ja sulje purkit välittömästi.
7. Anna jäähtyä huoneenlämpöön. Hillo säilyy parhaiten jääkaapissa n . 12 kk. Nauti inkivääri-punaherukkahillo vaikka lettujen kanssa!